TEASER DETAILS

Päätin julkaista teille muutaman "teasering" tulevista asukokonaisuuksista.Osan olen saanut jo kuvattua ja osa odottaa kuvauspäivää.Olen saanut niin paljon uutta inspiraatiota asuihin ja ääääh en millään jaksaksi odottaa niiden toteutusta.Uutuuksina on nyt toiminut Adidaksen t-paita ja Nikein Air Maxit. Adidaksen logo paitaan olen palavasti rakastunut ja se onkin ollut ahkerasti käytössä.Pitäisi varmaan pysyä poissa ruotsalaisten blogeista ja instagramista.Joka kerta löydän jotain ihanaa ja saan ahaa elämyksiä.Esimerkiksi normaalisti käytän todella neutraaleja värejä kynsissä mutta selaillessani Kylie Kardashianin instaa niin innoistuin vaalean sinisistä kynsistä ja erityisesti yhdistämällä ne beigeen asukokonaisuuteen.Musta tuntuu että jokainen odottaa palavasti kesän tuloa paitsi minä.Rakastan yli kaiken kevään ja syksyn pukeutumisesta.Tänään suuntammekin pojan kanssa nauttimaan talvisesta säästä lasten hiihtokisoihin.Tarkoitus olisi laskea pulkkamäkeä ja nauttia lämpimästä kaakaosta.Toivottavasti saisin poikani tänään aikasin nukkumaan jotta kerkeisin lukea  blogeja tulla käväsemään vielä omassanikin.Mieheni tuleekin tänään vasta kahdelta yöllä kotiin joten olemme koko päivän Mikon kanssa kahdestaan.Saas nähdä miten saan pojan nukkumaan kun normaalisti hän odottaa isin kotiin tuloa.

Eilen aamulla olin Jarno Lindholmin kuvattavana ja meillä oli kyllä todella hauskaa.Tällä kertaa emme kuvanneet ihan perus asuja vaan ihan jotain muuta.En millään jaksaisi odottaa että näen lopputulokset päivästä.


toinen uusi

KYNNET 3

ADIDAS valkoset kynn

bra

nike

34 comments:

  1. Ihanan inspiroivia kuvia <3
    http://sinaviola.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  2. vau niiiin niin upeita kuvia etten kestä<3

    ReplyDelete
  3. voi miten aivan tajuttoman upeita kuvia!!! ihan suu auki täällä katselen <33 ja UPEA tatuointi sulla Marika!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :) Tarttis mennä taas värittää sitä uudestaan <3 Olen ottanut sen Mikon syntymän ja isän muistoksi

      Delete
  4. Vautsi, aivan upeita kuvia! <3 Huh!

    ReplyDelete
  5. Vau! Upeita yksityiskohtia! Mun lemppari oli tuo, jossa paljastuu tatuointi solisluun kohdalla- aivan huikea! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :) Mä itseasiassa mietin kauan et kehtaanko julkasta sitä sen paljastavuuden takia.Ihanaa että tykkäsit siitä <3

      Delete
  6. Huh nainen <33 aivan huikeita kuvia!! Ootan kyllä niin innolla että nään nämä kaikki asut vielä kokonaisuudessaan asukuvissa <3 oot sä vaan tyylikäs!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ihana Emilia <3 Nahkatakki kokonaisuutta kuvaan varmaan vasta keväällä :D On vielä liian kylmä tuohon asuun...vaikka ei tuo ensimmäinenkään mikään lämmin ole :D

      Delete
  7. Anonyymi kommentoi ylempänä just se mitä ajattelen aina tänne tullessa; niin inspiroivia kuvia! ♥ Oot niin upee!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Vilma <3 Ihnaa että mun kuvat saa jotain tunteita toisissa aikaseksi ja se merkitsee minulle paljon

      Delete
  8. Mäki oon seurannut ruotsalaisia blogeja ja on kyll Nikea ja Adidasta joka paikassa :) <3

    ReplyDelete
  9. Munkin mielestä aina sulla niin inspiroivia kuvia ♥♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Kata.Sä et tiedäkään kuinka paljon kommenttisi mulle merkitsee <3

      Delete
  10. Äää ihania kuvia! Mä tilasin joku aikaa sit melkein samanlaisen vartalokorun ja on aivan ihana!! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Patricia <3 Mä huomasin kuvien jälkee että mulla oli toi koru väärinpäin :D

      Delete
  11. Moikka taas, pystyisitkö laittamaan linkkejä tähän niistä ruotsalaisista blogeista joita luet? Olisi mielenkiintoista tietää. :) Ja sitten, tuo kuva mikä on instassa sulla, tollaset "beach" kiharat, istut varmaan sängyllä, niin millä ihmeen laitteella ne on tehty! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Helöy,helöy :) Se kuva missä istun sängyllä (aika vanha kuva) niin siinä käytin tälläistä vekotina http://www.prisma.fi/fi/prisma/obh-nordica-artist-5837-lainerauta. :)

      http://kenzas.se/

      http://imnext.se/fannylyckman

      http://imnext.se/victoriatornegren

      http://imnext.se/lisaplace/

      http://jannideler.com/

      http://shararehsophia.com/

      http://angelicablick.se/

      http://nyheter24.se/modette/skopljak/

      Tossa on nyt muutama seuraamani blogi.Kannattaa laittaa googleen vaikka top swedish bloggers tai jotain vastaavaa. :)

      Delete
  12. Vau on kyllä upeita kuvia! :)

    ReplyDelete
  13. Niin upeita kuvia <3 En malta oottaa et nään nuo kokonaisuudessaan <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos :) Jep nä on kyllä tulossa kun sais vaan kuvattua ne :D

      Delete
  14. Kivoja kuvia ja niin sporttisia yksityiskohtia! :) Tykkään!☆

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos .:) Olen tällä hetkellä ihan hulluna yhdistelemässä sportista tyyliä asuihini. <3

      Delete
  15. uuu näyttää hyvältä!! :)<3

    ReplyDelete
  16. Onpas upeita otoksia!! Millaisella kalustolla sä nykyään kuvailet? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan samalla kun ennenki.Käytössä on Canonin 600D , Canonin 50mm 1,8 ja Nissinin lisäsalama :) Nii ja photari

      Delete
  17. Kyllä näyttää hyvältä! :) Nuo kengät<3

    ReplyDelete

Toivottavasti viihdyit blogini parissa.