SOMEWHERE IN THE WOODS

Ollaan vietetty perheen kesken paljon aikaa Latokartanon koskella ja kerran sain napattua upean tilanne kuvan miehestäni ja pikku pallerosta. Tausta näytti niin kauniilta niinpä päätin käydä ottamassa samaisessa paikassa erikoisempia asukuvia. Tällä kertaa sain kuvaus reissulle ystäväni Pian kameran taakse. Juteltiin kuinka anteeksi antava Bubbleroomin alesta ostettu mekko oli. Ei haittaa vaikka olisi tullut syötyä hieman tuhdimminkin niin mekko saa silti siluetin näyttämään kauniilta.  Olen tuntenut Pian monta vuotta ja hän on sellanen rempseä ja hauska tyyppi. En ole varmaan koskaan nähnyt Piaa vihaisena tai huonotuulisena. Hän on myös sellanen tyyppi ketä kaikki rakastaa. You know? Everybody loves Raymond..everybody loves Pia. Olen todella onnekas että sain tutustua niin ihanaan tyyppiin ja vielä kutsua häntä ystäväkseni. Juteltiin myös kuinka kaunis paikka Latokartanon koski on. Pia sitten neuvoi meitä käymään Teijolla sahajärven metsäpolulla ja sinnehän me sitten tänään suunnattiin. Paikka oli todella kaunis ja mikä parasta sinne pääsee asfalttitietä pitkin, joten Mikan auton pesunkin jälkeen voimme sinne suunnata. Vaikka välillä tuntuu että maalla on hieman tylsää niin kyllä minä mielummin vietän kesän täällä luonnon helmassa kun missään isossa kaupungissa. Mitäs tykkäätte tälläisestä "hieman" erikoisemmin/rajummin muokatuista kuvista ?


                                                                                               BEST ACCESSORY-NATURE

                                                                                                    DRESS-MAKE WAY

                                                                                               FLASH TATTOOS-GLITTER

                                                                                             

mikä
joo10

19 comments:

  1. Aivan ihania, kauniita ja herkkiä kuvia!

    ReplyDelete
  2. Kuvista paistaa läpi tietynlainen herkkyys ja eetterisyys, hienoja ovat. Metsä on kyllä hyvä idea kuvauspaikaksi valkoiselle mekolle :-)

    ReplyDelete
  3. Ihanat kuvat ja upea mekko kyllä! Hyvä kun sopii korkkareiden tai matalapohjaisten kans ja vielä avojaloinki! :D

    ReplyDelete
  4. beautiful :)

    http://sbr-fashion-fashion.blogspot.com/

    ReplyDelete
  5. Siis nää on AIVAN MIELETTÖMIÄ! En oikeestaan keksi sanoja millä näitä kuvailis, kun nää on yhtäaikaa niin äärimmäisen kauniita, herkkiä, ja surullisiakin. Oot kyllä loistava siellä kameran edessä ♥

    ReplyDelete
  6. Vau, miten upeita kuvia! <3 Näytät todella kauniilta ja tuo kuvauspaikka on kyllä todella satumainen!

    ReplyDelete
  7. Nämä on ihan mahtavia!! Sävyt on niin tunnelmallisia ja poseeraukset taas niin taidokkaita. Tuo valkoinen mekko sopii ympäristöön paremmin kuin hyvin. ♥ Muutenkin se on tosi kaunis ! Olen lueskellut kaikki sinun postaukset aina kun olen huomannut että ilmestyy, mutta olen ollut vähän nihkeä jättämään kommenttia lähiaikoina kun puhelimella tulee aina katsottua :)

    ReplyDelete
  8. Mahtavia ja kauniita kuvia! Metsä kuvat on muutenkin ihan mun lemppareita :)

    ReplyDelete
  9. Tiijäkkö ku katoin näitä kuvia eilen niin mun suu ammotti vaan auki. VAU, ihan oikeesti! Ihan mielettömiä ja muokkaus sopii näihin tosi hyvin. :) Sain näistä älyttömän inspiksen mennä kuvaamaan maximekon kanssa, mutta niistä ei tullut läheskää yhtä kivoja kuin näistä. Näissä on ihana metsänhenki-tunnelma. ♥

    ReplyDelete
  10. Siis aivan mielettömän upeita kuvia kaunotar<3

    ReplyDelete
  11. On kyllä taas niin upeita kuvia nämä! <3

    ReplyDelete
  12. Aivan sanattomaksi vetää, kuinka kauniita kuvia!♡ Oot kyllä uskomattoman kaunis ja miten herkkä tunnelma näissä kuvissa! :)

    ReplyDelete
  13. Ihania, ihania, ihania!♥ valkoinen mekko, vihreä luonto, ihan täydellistä!

    ReplyDelete
  14. Eikä, nää kuvat on aivan upeita!

    ReplyDelete
  15. mieletön tunnelma näissä kuvissa <3 ihana <3

    ReplyDelete
  16. siis niin upeita kuvia ja ihana kuvauspaikka!!<3

    ReplyDelete

Toivottavasti viihdyit blogini parissa.