Eilinen päivä oli jo hieman helpompi sairauden kanssa.Pystyin syömään vaikka olinkin levoton ja päässäni ajattelin koko ajan että milloinkohan tulee taas seinä vastaan. Kuitenkin selvisin koko päivästä suht hyvin vaikka lääkkeitä jouduinkin syömään. Iltaisin apunani on ollut ystäväni Sari, Elina ja isoveljeni koko perhe ja ennen kaikkea rakas aviomieheni ja pieni kakkapyllyni. Koska illat ovat minulle raskaita tällä hetkellä niin heidän apu on ollut todella tärkeää. En pysty kuvailemaan kuinka paljon arvostan jokaisen henkilön apua. Facebookkiini ja sähköpostiini on tulvinut viestejä ympäri Suomea ihmisiltä ketkä sairastaa samaa sairautta ja ovat halunneet olla avuksi. Kiitos kaikille ketkä ovat minua jaksaneet kuunnella ja ketkä ovat tarjonneet apua. Ette todellakaan tiedä kuinka paljon se on minulle merkinnyt. Tänään aamulla iloitsin siitä etten herännyt paniikissa vaan pysyin jopa torkuttamaan kelloa.Olen yrittänyt ajatella positiivisesti ja keksiä itselleni mielekästä tekemistä. Tuntuu että risukasaan ehkä paistaakin hieman aurinko. Kaikille niille ketkä jotka pitivät postaustani huomion hakuna niin ette voisi olla enemmän väärässä. Kirjoitin edellisen postauksen paniikissa ja jollain tavalla ehkä myös avunhuutona. Ymmärrän kyllä myös niiden henkilöden kannan, sillä vuosia sitten ajattelin ihan samalla tavalla. Kukaan ketä ei tätä ole kokenut ei voi tietää kuinka vakava ja vaikea sairaus psykoosi ja ahdistushäiriö on. Onneksi maailmasta kuitenkin löytyy niitä ihmisiä paljon ketkä haluavat olla apuna, vaikka eivät olisikaan kokenut tälläistä. En kuitenkaan aijo enää pitää blogiani kulissi blogina vaan aijon kirjoittaa ja kertoa tänne kaikki mitä elämässäni koen. Löysin hyvän englannin kielisen sivuston missä opastetaan miten auttaa henkilöä ketä on saanut paniikkikohtauksen.Itse selasin sen nopeasti läpi ja hyvältä se ainakin minun silmissäni näytti.
OF STRANGERS,
WHERE WOULD WE BE?
