FURRY AND WARM

Viikonloppuni on ollut äärettömän kiireinen ja saan kiittää aviomiestäni ketä sen minulle soi.Sydämmeni suli kun mieheni oli äitini lapsenhoito apuna lauantaina koko päivän.Äitini luona oli todella kova meno vielä seitsemän aikaan illalla kun pääsin Naatalista kotiin.Kaksi pientä vilivilperiä juoksi ympäri asuntoa ja pienen pieni vauveli yritti pysyä heidän perässä.Nyt vihdoinkin kiireet on vähentynyt ja olen päässyt blogin kimppuun ja postauksia olisi vaikka hyry mycket  mitä pitäis viimeistellä.Valitettavasti telkkarista tulee The perfect match ja kirjoitus on siksi hidasta.Pitäisi varmaan pistää telsu suosiolla kiinni ja keskittyä yhteen asiaan.Sain Sheinsidelta ihanan ribbipoolon mitä olimme mieheni kanssa päivällä kuvailemassa.Valitettavasti taivaalta alkoi tippua pieniä valkoisia lumihiutaleita ja jouduimme vaihtamaan kuvauspaikaa.Olen kauan halunnut tämän tyylistä ribbipooloa ja vaikka koko on one size fit all niin olen positiivisesti yllättynyt paidan istuvuudesta.Hintaakaan tällä poololla ei kauheasti ole joten käykää ihmeessä kurkkaamassa sitä täältä.Loppuillan aijon viettää photoshoppauksen parissa, jotta saan ensiviikolla julkaistu lauantaina kuvattua BPhair materiaalia.Toivon että kuitenkin ehtisin tänään vielä nopsasti rentouttavaan saunaan ennen nukkumaan menoa.

     
                                                                                       

                                                                              
uusi ykkö


taskussa
*sis yhteistyö linkkejä.
*tuote saatu blogin kautta.


                                                                                             

24 comments:

  1. VAU mulla on ihan mennyt ohitse tämä sun blogin ulkoasun muutos! Mutta näyttää todella hyvältä!!!<3 Samoin kuin koko asu taas! Niin kaunis :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos,kiitos :) Ulkoasu on edelleen kesken mutta pikkuhiljaa hyvää tulee.

      Delete
  2. Aivan ihanat kuvat ja tyylikäs asu, tykkään!

    ReplyDelete
  3. Vau Marika oot niin upea ja cool, ei voi käsittää!! <3 Ihana uusi ulkoasu, varmasti jää mieleen kaikille :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Apua mä alan nyt jo punastelee :D Kiitos.Vaikk koko valkoinen ulkoasu on puhdas ja kaunis niin ajattelin että blogin täytyy kuitenkin tuoda sitä omaa persoonaa esiin.

      Delete
  4. Vauuu mielettömiä kuvia jälleen <3!! Oot kyllä melkonen pakkaus :)<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Emilia.Niin olet kyllä sinäkin melkonen rakkaus pakkaus <3

      Delete
  5. huhh vau sanalla alkaa munkin lausahdus!! oot todellinen VAU!! halitt<3

    ReplyDelete
  6. Voi että kun olet vaan niin upea ilmestys!<3

    ReplyDelete
  7. VAUTSI! Naiiinen mitä kuvia <3 Upeita :) Ja tää sun blogin ulkoasu on tosi hyvä nytten !

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :) Vielä on ulkoasussa hiottavaa ;)

      Delete
  8. Vau mikä asu ja tuo liivi!♥ ja hirmu kiva ulkoasu, mennyt ihan tämän muutos :D

    ReplyDelete
  9. Kunnon cooleja kuvia, vautsi!! :)

    ReplyDelete
  10. En oikeesti kestä näitä sun kuvia ja asuja, aina iskee hirveet alemmuuskompleksit kun tuun tänne täydellisten kuvien keskelle! :D ♥ Oot niin upea nainen, oikeasti näkisin sut jonain huippumallina! Sussa on kaikki!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Älä viitsi Vilma :D Sä olet niin upea nainen ja niin on sun blogisikin <3 Tällä rungolla ei huippumalliksi kyllä pääse :D Kiitos kuitenkin vaikka itse en oo koskaan tyytyväinen omiin kuviin :D

      Delete
  11. En kestä kuinka kaunis liivi ♥_♥ Ihan rakkautta, mäkin haluan tuollaisen::D Ja kuten aina, oot niin tyylikkäänä ja kauniina<3

    ReplyDelete
  12. Hyvältä näyttää blogin ulkoasu ja sinä ! Upeet kuvat ja asu <3

    ReplyDelete
  13. Vauuutsi, oot niin upee! <3

    ReplyDelete
  14. upeita kuvia ja asu on myös upea!! toi liivi<3

    ReplyDelete

Toivottavasti viihdyit blogini parissa.