B-DAY GIRL

Täytin launtaina kolmekymmentä ja sen kunniaksi kävin ensimmäiseksi aamulla ostamassa uuden kameran itselleni. Kotiin tullessani rakas äitini ja Leif tulivat nopeasti antamaan synttäri lahjan ja lauloivat minulle Hyvää syntymä päivää. Päivällä  sitten ystäväni Pia ja Sini tulivat yllättäen hakemaan minua Kiikun järjestämiin ylläri pylläri synttäreilleni. Kiiku oli todella tehnyt paljon töitä synttäreiteni eteen, paikka ja tarjoiltavat olivat aivan loistavia. Kiiku onkin tunnettu ystäväpiirissämme lahjakkaana kokkina ja bileiden järjestäjänä. Melkeen kaikki ystäväni olivat päässeet paikan päälle ja sain ikimuistoiset synttärit. Valitettavasti olin/ olen edelleen kauheassa flunssassa ja kuumessa, joten ihan täysillä en pystynyt nauttimaan olostani. Kuitenkin rakkaiden ystävien seura autto minua jaksamaan koko illan loppuun asti. Synttäreiden teema oli 90-luku ja kaikki olivat panostaneet asuihin 100%:sesti. Lahjaksi sain rahapuun jossa todella "kasvoi" rahaa. Idea oli minusta todella hauska enkä voisi olla onnellisempi lahjastani. Toivottavasti pystyn pitämään kasvin elossa. Suuri kiitos vielä tätäkin kautta Kiiku emännälle ja kaikille jotka pääsivät osallistumaan iltaan. Kotona sitten minua odotti appivanhempien ja Mikan isovanhempien lahjat. Olen niin kiitollinen että he ovat ottaneet minut perheenjäsenekseen ja saavat minut tuntemaan itseni rakastetuksi. En nyt tarkota että lahjat tekisivät sen vaan se että he kohtelevat minua kun omana lapsenaan.

                                                                                                         

a insta 2
a insta

9 comments:

  1. Hei oikeen hyvää synttäriä vähä myöhässä!! :-) ja paljon paranemisia sinne myös !

    ReplyDelete
  2. Ihanalta kuulostaa Marika! Isot onnittelut ison halauksen kera täältä ♥ Tsemppiä rahapuun kasvattamiseen, mä tuhosin omani mutta onneksi pari oksaa on jäljellä:')

    ReplyDelete
  3. Onnea Marika! Tuo kamera on kyllä herkku, ja "oikea" rahapuu on muuten hauska idea! Paranemisia <3

    ReplyDelete
  4. Paljon onnea näin hieman myöhässä<3 Toivottavasti paranisit pian<3

    ReplyDelete
  5. Hirmusesti onnea sinne!!♥ hah, ihana rahapuu ja kamera:)

    ReplyDelete
  6. Paljon onnea !!♥ Ihanat juhlat ovat järjestäneet ja tosi huikea idea tuo rahapuu. Tuo pitää ehdottomasti laittaa korvan taakse, jos joskus kaipaa erikoista lahjaideaa. :)

    ReplyDelete
  7. Onnea paljon Marika syntymäpäivän johdosta. ♥ Aivan ihana ku järkkäsivät sulle synttärit ja toi rahapuu: ihana keksintö ♥ Nyt vaan otat kameran haltuun ja laittelehan tänne sitten kuvia. ;)

    ReplyDelete
  8. Onnea pyöreistä vuosista Marika! Mukava kuulla että sait viettää noin kivat synttärit. Rahallinen rahapuu on tosiaan hauska idea!

    ReplyDelete

Toivottavasti viihdyit blogini parissa.