FAMILY TIME

Kerroin jo aikasemmin miten vietimme vapun mutta ajattelin lisätä vielä kuvia tänne blogin puolelle. Meidän viikot menevät normaalisti aika samalla tavalla, joten viime viikonlopun luonto reissut olivat ihana piristys hiekkalaatikko arkeen. Odotan kovin äitien päivää sillä näillä näkymin suuntamme Zoolandiaan jos ilmat vaan sen meille suo. Haluan vielä ennen töihin palaamista tehdä jotain hauskaa perheen kesken ja ajattelin että Zoolandia reissu on paikallaan. Olimme viime kesänä sielä kaksi kertaa ja kummatkin reissut oli hauskoja. Mikakin on heränny talven horroksesta ja sen huomaa hänen energiatasosta. On niin ihanaa nähdä kun puissa alkaa kasvamaan nuppuja ja en millään malttaisi odottaa niiden kukoistusta. Kuulin jopa viikonloppuna nurmikon leikkuun äänen ja sekin muistuttaa kesän tulosta.Nyt kuitenkin suuntaan lenkille että kerkeen palattuani muokkaamaan muutamia asukuvia.  NATURE NEVER GOES OUT OF STYLE


                                                                                                             

luonto
musta1
kolo
koko
oikea koko 1
joo

5 comments:

  1. Ihania kuvia!! Ihan samoissa keväthypetys fiiliksissä mennään täällä :)

    ReplyDelete
  2. Ihan super kivoja kuvia! Oot taitava kuvaaja kyllä <3

    ReplyDelete
  3. Ihan mielettömiä kuvia ! Kevät tuo energiaa kyllä ja aurinko varsinkin ! :P

    ReplyDelete
  4. Aivan ihania kuvia ♥

    ReplyDelete

Toivottavasti viihdyit blogini parissa.