PILOT

Tänään tuli otettua asukuvia pojan ollessa mummilla ja papalla kylässä. Bomber takkini pääsi ekaa kertaa käyttöön ja en kyllä kadu ostostani ollenkaan. Olin niin tyytyväinen valitsemaani asuun että oli ihan pakko käydä pojan kanssa jädellä se päällä. Olisitte nähneet Mikon ilmeen kun hän tuli kotiin. Ilme oli juuri sellanen että äiti sä näytät ihmiseltä tai äiti oletko sä siellä jossain tuon meikin ja hiuksien alla? Koko matkan jäätelökojulle Miko silitti sylissäni hiuksiani ja antoi välillä muutaman pusun. Voiko suloisempaa tapausta olla. Mikään ei ole niin ihanaa kun saada omalta lapselta pusuja ja haleja. Eilen siivosin koko päivän ja asunnosta löytyi taas paljon tavaraa mitkä joutuivat kaatopaikalle. Vaatekaapista ei tällä kertaa löytynyt oikeastaan ollenkaan kirppis kamaa, joten olen varmaan oppinut välttämään virheostokset. Olisi se jo aikakin että kolmekymppinen nainen tietää oman tyylinsä. Ikkunatkin pesin ulkopuolelta ja terassikalusteet saivat pehmusteet.Tosin puolen tunnin päästä alkoi satamaan ja jouduin hakemaan ne sisälle. Miko oli ikkunanpesu projektissa mukana ja sisälle tulessa hän nukahti puoliksi seisaalteen sohvaa vasten. Vielä pitäisi tänään jaksaa tehdä synttärikutsukortit loppuun ja sitten onkin aika siirtyä unten maille. Pihallemme tuodaan soraa joten näillä näkymin on aikanen herätys. En haluaisi että viikko vaihtuisi, sillä oli todella ihanaa kun Mika oli koko viikon kotona.

joo
neljäs
viime

14 comments:

  1. Vau kun sä vaan oot niin tyylikäs mimmi ♥

    ReplyDelete
  2. Wow nää kuvat ovat ihania! *_*

    http://jessicahogsten.blogspot.fi

    ReplyDelete
  3. Piiiiiutifullllll <3 munkin pitäis pestä ikkunat .. hah hah .. saa nähä tuleeko pestyä :D

    ReplyDelete
  4. Senkin kaunis Kaika!<3 Ja ihana suloinen Miko, ois ihana tavata hänet :) <3

    ReplyDelete
  5. Sopii sulle tosi hyvin toi takki! ihana :) sun teksti sai mut hymyilemään <3

    ReplyDelete
  6. Ihana asu ja olet kyllä niin kaunis♥

    ReplyDelete
  7. Mää ostin kans vihdoin Adidaksen superstarit, mutta pinkkinä! Metsästin noita pinkkejä vaikka mistä, mutta onneksi tärppäsi! Ne on niin huiput, nuo valkoiset myös <3

    www.kenkafriikki.com

    ReplyDelete
  8. Haluan tuollaiset Addut. Tai sitten valkoisilla raidoilla, noi on vaan makeet! :) Tulee mieleen yläaste ajat haha. Jännää miten jotkut asiat teinivuosilta voivat jälleen tuntua kivoilta. Jopa yllättävän kivoilta :D

    ReplyDelete
  9. Ihana kaika! Aina yhtä tyylikäs! <3

    ReplyDelete
  10. Kivannäköiset housut!♥ Upeita kuvia jälleen :)

    ReplyDelete
  11. Makee asu, ihana!♥ Oot kyllä kun yks malli aina kuvissa, vau!

    ReplyDelete
  12. Upeee tausta näissä kuvissa ja sä näytät hyvältä ♥ Oii ihana poitsu sulla, tuollaista mimmiä kelpaaki pussailla ja silitellä. :´)

    ReplyDelete
  13. oii tää asu on kyllä tosi kiva, iskee muhun!<3 varsinkin housut ja kengät! :)

    ReplyDelete

Toivottavasti viihdyit blogini parissa.