ENJOY THE SIMPLE THINGS IN LIFE

Tälläisiä kuvia ei blogissa olekkaan nähty, kun alkuaikoina. Normaalisti pidän tälläiset kuvat omassa yksityisessä facebookissa, mutta nyt päätin lisätä niitä myös tänne. Nämä ihanat sorsat ovat kyllä vieneet minun sydämmeni täysin. Viikon sisällä olen käynyt perheeni kanssa jo kolme kertaa syöttämässä heitä ja tuntuu, että heillä on pohjattomat masut. Räpylä jalat saa minut herkästi hymyilemään ja lapsenmielisyys valtaa pääni. Voi kunpa heitä  saisi ottaa lemmikiksi kotiin. No toivotaan, että keretään vielä käydä heitä moikkaamassa ennen kun kesä on jo ohi. Fiskar on todella kaunis paikka ja tuntuu sielä myös aika menee nopesti ja huomaamattomasti. Ekalla päivällä lähdettiin kotiin päin vasta yhdeksän aikaa ja silti olisin voinut vielä jäädä sinne fiilistelemään kesää. Kuvia on tullu otettu reilusti ja taidankin vielä julkaista kakkos osan tälle postaukselle. Kiinostaisiko teitä tämän tyyppiset postaukset ?

                                                                                                                                                                

A0
A3
A
Kls
A1

13 comments:

  1. Ompas söpöjä pieniä! Todellakin kiinnostaa tämän tyyppiset postaukset. :) sulla on upeita ne ihan pelkät asukuvat mutta kiva jos laitat mukaan myös näitä ihan aitoa elämää ja arkea sisältäviä kuvia ja postauksia. Eli lisää vaan sorsia tänne blogin puolelle :)

    ReplyDelete
  2. Ihan älyttömän ihana postaus, lisää tämmöisiä ehdottomasti :) Tosi symppiskuvat <3

    ReplyDelete
  3. Tää postaus sai hymyilemään ja kuinka ihanan lämpöinen fiilis tuli noista kuvista!♡ Ehdottomasti näitä lisää!☆ Tuo eka kuva on valtavan ihana! :) Sorsat on kyllä söpöjä..♡

    ReplyDelete
  4. Toi otsikko kuvaa tätä postausta täydellisesti! Lisää vaan arkisempiakin postauksia tulemaan :) Kauniita kuvia <3

    ReplyDelete
  5. Ihastuttava postaus mun mielestä! Räpylät saa kyllä hymyn huulille, ihania tallustelijoita nuo sorsat :3 ♥ Ehdottomasti lisää tällaisia postauksia, mukavan kevyttä ja ihanaa katsottavaa <3

    ReplyDelete
  6. Voi miten ihania kuvia!<3 Tämmöset kuvat on vaan niin kauniita ja kivoja, tykkään paljon!

    ReplyDelete
  7. Ihania kuvia <3 kyllä kiinnostaa, lisää tämmösiä ehdottomasti :)

    ReplyDelete
  8. Kiinnostaa ehdottomasti :) Aitoa jokapäiväistä elämää ja kauniita kuvia, mä tykkään!

    ReplyDelete
  9. Mahtava postaus! Näitä lisää ehdottomasti :)♥

    ReplyDelete
  10. Jooo, kiinnostaa! <3 Tää postaus oli jotenkin sydäntä lämmittävä, hymy nousi korviin kun näin ensimmäisen kuvan. :´)

    ReplyDelete
  11. Huh nyt vedit sanattomaksi mut näillä kuvilla :)<3 aivan ihanaa fiilistelyä!! Ehdottomasti tämmöisiä lisää!<3

    ReplyDelete
  12. Ihana tunnelma näissä voih <3 Kakkososaa odotellen ! :*

    ReplyDelete
  13. Tällaiset postaukset ovat just ihania!<3 Toivottavasti alkaisit tekemään tällaisia useemmin:)

    ReplyDelete

Toivottavasti viihdyit blogini parissa.