2015 FALL FASHION

Aaaah syysmuoti. Onko mitään ihanempaa olemassa? Neuleita, kevyitä takkeja ja kerros pukeutumista. Tämän syksyn muodin tekee vielä rakkaammaksi on se, että vihdoinkin löytää halvemmista ketjuliikkeistä high fashion tyyppisiä leikkauksia. Tätä ollaan odotettu ja kauan. Luulen, että vaatekaappini tulee olemaan piukassa tämän syksyn jälkeen. Myös levenevät lahkeet kaikilla leveyksillä on tuleet tutuiksi ja onneksi en ikinä ole niitä heittänyt pois. Päätin jo teini ikäisenä, kun selasin mummini vanhoja kuvia, joissa hänellä oli trupetti housut etten tee sitä virhettä että heittäisin/myyisin klassikko vaattekappaleitani. Mokkapintaiset bootcut/flare malliset pyxornat kyllä vielä upuu mutta luulen, etteivät ne muutenkaan sopisi vartalotyypilleni. Denim pitää edelleen pintansa ja etsin vieläkin sitä täydellistä vaaleaa denim paitapuseroa. Vitsi kun suomessa syksy on yleensä jo alkuvaiheessa niin kylmä, ettei straphy sandaaleja pääse käyttämään villakangas takkien kanssa. Myös hame/takki yhdistelmät kuulostavat korvaani täydelliseltä, mutta taidan olla liian vilukissa niiden asujen toteuttamiseksi. Ehkä date nightina voisi harkita jäätyvänsä hetken verran. Emme kuitenkaan Mikan kanssa kauhean usein sellasia iltoja pidä, joten sekin taitaa jäädä haaveisiin. Löytyykö teiltä 2015 syysmuodista jotain mikä iskee  teihin kympillä ?
P8251876
P8251888

10 comments:

  1. no ompa aneemisia kuvia! masentuu itsekin näitä katsellessa

    ReplyDelete
    Replies
    1. Musta on huvittavaa kun te anonyymit luulette, että nämä teidän kommentit sattuttais tai sais jotain tunteita mussa aikaseksi. En mä pitäis blogia jos en olis sinut itseni kanssa ja kestäis negatiivisiakin kommenttia..:D jos näin olis niin enhän mie näitä kommentteja julkaisisi täällä :)

      Delete
  2. Anothan(itsekkin anona huutelen) ne vaan tekee itsestään naurettavia. Eikä ensimmäinen näköjään omaa silmää valokuvaukselle tai muodille. Ihanan pelkistetty, mutta silti tyylikäs tunnelma kuvissa :) Pidän! Itse en kylläkään pukisi ylleni, sillä ei näyttäisi mulla noin hyvältä :D

    ReplyDelete
  3. Täällä myös yksi syysmuotia rakastava henkilö ilmoittautuu :D Tosi kauniita kuvia ♥

    ReplyDelete
  4. Ihanat vaatteet sulla noissa kuvissa! Ite toivon löytäväni ylipolven saappaat ja toivon kans, et hameita vois pitää ilman sukkiksia mahdollisimman pitkälle syksyä :) Ja voi vitsi noita anoja... :D

    Picture Me

    ReplyDelete
  5. Ootan tosi innolla näkeväni kaikki ihanat syysmuoti vaatteet sun päällä tulevissa asukuvissa! Sulla on ihan mieletön tyyli joten oij että ♥ ja hei upee banneri!

    ReplyDelete
  6. Toi mustavalkonen kuva on ihan sairaan kaunis. Ihana asu <3

    ReplyDelete
  7. Minä tykkään näistä kuvista ainakin, ei sun blogissa oo huonoja kuvia tainnu ikinä edes olla :D Nään joka kerta näissä kuvissa sen, että voisit aivan heittämällä olla jonkun mallifirman pestaama. Kai oot laittanu portfoliota johonkin sivustolle esille?

    ReplyDelete

Toivottavasti viihdyit blogini parissa.