POPCORN

Yhtenä tylsänä iltana sain kauhean inspiraation kuvailla sisätiloissa ja nämä kuvat olivat yksi niistä ideoista mitä kerkesin toteuttamaan. Aika kivasti sain valoa, vaikka arska olikin melkeen kokonaan laskenut horisontin taakse. Kesä on kohta ohi ja kuvattavia vaatteita ja asuja olisi vielä kuinka paljon. Omistan kuitenkin todella monet straphy sandaalit ja olisi kiva saada niitä kuvattua myös asumuodossa tänne blogiin puolelle. Hirveesti en ole korkoja käyttänyt tänä kesänä, kun en ole ollut kertaakaan baarissa tai edes terassilla. Nykään en itse juo olenkaan alkoholia ja absolutista elämää on on ollut nyt sitten jo kohta puolivuotta. En kyllä Mikon syntymän jälkeen ole kauheen monta kertaa muutenkaan juonnut ,joten päätös alkoholittomasta elämästä oli helppo. Harmi että suomalaisille kaljan kittaaminen on kauhean tärkeää ja tuntuu, että moni ihmettelee päätöstäni. Nyt yritän saada Mikoa unten maille ja sitten palan takaisin blogin puolelle. Heido!

UUSI
UUSI1

15 comments:

  1. Ootpa saanut hyvä kuvat:) Suomalainen alkoholikukulttuuri on kyllä jännä. Isompi ihmetyksen aihe on se, ellei juo kuin se että joisi ja örveltäisi joka viikonloppu. Mielestäni tämä on melko surullista:/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :) no niin on. Useasti baarissa ihmetellään jos sinne on eksynyt selvinpäin :D

      Delete
  2. Olen itsekin miettinyt alkoholitonta elämää. Jotenkin tuntuisi järkevältä ajatukselta, mutta toisaaltaan en olisi millään valmis luopumaan viinistä ruuan aikana (ei siis joka päivä vaan välillä) tai parista drinkistä terassilla. Ehkä jossain vaiheessa luovun alkoholista kokonaan, nyt kuitenkin vähennän vaan. Mulla on dieettikin menossa niin empä tän aikana ainakaan voi oikeen juhlia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä en oo oikeen ikinä juonu viiniä tai sen kummemmin käyny yhdellä niin tä oli helppo päätös mulle. :)

      Delete
  3. Plah. Olen entinen asukas paikkakunnaltasi ja lopetin alkoholinkäytön yli 3 vuotta sitten. Tässä vaiheessa voisin sanoa, että mielummin kehtaan kertoa noista vuosista kuin sinä jopa puolesta vuodesta. No, hyvä päätös kuitenkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mitä nyt tuohonkin sanois...en tienny että siitäkin tarvii "kilpailla" että kuka on ollut ketäkin kauemmin ilman :D

      Delete
  4. COOL ! <3 ja nää uudet blogisivut ! Nice, nice, nice ! Itsekin himmailin tota ylä-palkki hommelia syksymmällä, kun itsekin uudistaa. Saas nähä :P

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo oon tykännyt siitä kyl paljon. Vielä muutama muutos niin sit taas saa mennä tällä ennen kun tylsistyy taas :)

      Delete
  5. Ai vitsi, miten ihanat värit kuvissa!! Ite pystyn laskeen kahen käden sormilla ne alkoholijuomat, jotka oon 2012 tammikuusta lähtien juonu. Ja se on kyllä säälittävää, ettei ihminen osaa pitää hauskaa ilman "kuningas alkoholia". Ei sun tai muittenka tarvi selitellä juoville tylsimyksille juomattomuuttaan :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei mua välttämättä se selittely haittaa vaan se et jotkut kattoo sen jälkee minua kun olisin jostain toiselta planeetalta :D ja näyttävästi niiden kanssa ketkä ei juo käydään kilpaa :D Eikä mulla ole niitä ketkä juo mitään vastaan ellei siihen liity jonkinnäköinen alkoholi ongelma...eikä kyllä niitäkään kun kauhea sairaus sekin on :( Pidetään lippu ylhällä ja pää selvänä :) niin ja kiitos ihanasta kommentista :) toivottavasti eksyt uudestaan blogini puolelle <3

      Delete
  6. Oi miten ihania kuvia ja voihan ihme miten ihana bannerikuva! Täälläkin uus pitäis väkertää mutta aikaa ei tahdo löytyä:D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos. Hetken aikaa miettisin, että onko se liian.... paljastava mut on se nyt ainakin hetken siinä :) jotenkin haluisin siihen kasvokuvan ja nyt syksyyn päi mennessä myös syksyisemmän.

      Delete
  7. Vautsi miten kivoja kuvia sisätiloissa. Just otin kuvat kirppislöydöistä niin tuntuu että vaikka ois kaikki verhot ylhäällä niin ei valo riitä. :D Mietin et pitäiskö yrittää kikkailla salamalla vaikka inhoan sen käyttöä.

    ReplyDelete

Toivottavasti viihdyit blogini parissa.