SWAG

Tälläinen "swag fashion"  viehättää minua paljon ja tunnen siinä itseni kotoisaksi. Kuitenkin välillä minulle tulee sellainen olo, että olenkohan näihin vaatteisiin jo liian vanha ? No kerran me eletään ja kaipa sitä kannattaa elää se niinkuin itse haluaa. Vaikka heltteet ovat meitä nyt hellineet niin aamuisin ja iltaisin on jo niin kylmä, ettei minua ainakaan saa ilman takkia ulos menemään. Minulla oli tälle asulle   alunperin toinen paikka tiedossa, mutta meidät häädettiin sieltä pois. Täytyy joku päivä soitella paikan omistajalle ja kysyä oikeen lupa jos sitten onnistuisi muutamien kuvien otto. Huomenna meikäläisellä on vapaapäivä ja ajattelin viettää sen pojan kanssa tehden jotain lapsellisia asioita. Vielä en oo keksinyt mitä, mutta tuolle höpönassulle kelpaa kaikki missä äiti tekee jotain hassua tai asiaan liittyy jotain päätöntä riehumista. Miko oli aluksi kauhean innoissaan uudesta hoitopaikasta, mutta edellispäivänä hän ei halunutkaan mennä sinne olenkaan ja koska minulla oli vapaapäivä niin lähdettiin takaisin kotiin. Minusta ei ollut mitään järkeä jättää häntä väkisin sinne, koska se ei ollut pakollista. Tänään aamulla sitten asia olikin eri, kun töihin oli mentävä. Kyllä oli sydäntä raastavaa jättää itkuinen poika sinne ja kylmästi lähteä vaan ovesta ulos.  Muutaman kerran töissä meinasikin tulla itselle itku, kun hetkittäin miettisin mitenköhän heillä sielä menee ? Hoitotäti on onneksi todella ihana ja tiedän, että parempaa hoitopaikkaa en Mikolle voisi toivoa. Töihin paluu on ollut meille kummallekkin uusi ja omalla tavalla rankka kokemus. Pientä miestä on työaikana kova ikävä ja hänellä varmasti myös minua. Kolme vuotta kuitenkin ollaan oltu tiivisti yhdessä ja vietetty ihan erinlaista arkea. Pojan hakeminen hoidosta on kyllä ihanaa ja pidänkin häntä tiukasti sylissä ja pusuttelen, jotta hän varmasti tietää  että äiti tulee kyllä aina hänet hakemaan kotiin. No mutta nyt valmistun nukkumaan menoon, joten Heido!

UUSI
UUSI KOLMAS
UUSI NELJÄS2
UUSI VIIDES2

15 comments:

  1. Upeita kuvia taas ja mielenkiintoinen kuvauspaikka!:3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :) tällä perämetsässä täytyy olla vähän kekseliäs :D

      Delete
  2. Voi elämä miten ihanat kuvat!! ♡ Aivan loistava asu ja kuvauspaikka ja tuo asenne! ☆☆ Jollain tavalla tuli mieleen Avril Lavigne näistä kuvista..:D Sinä oot U-P-E-A!♡

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Maria <3 Musta jotenki tuntu hassulta paikalta, mutta samalla kuitenkin niin oikealta valinnalta

      Delete
  3. Löydät kyllä aina tosi kivat kuvauspaikat! Ei kai noihin vaatteisiin voi olla liian vanha!? Se on asenteesta kiinni ja näyttää just tosi hyvältä sulla tommonen tyyli! ;)

    Kivaa päivää teille Mikon kans :)

    Picture Me

    ReplyDelete
    Replies
    1. Välillä kyllä meikäläisellä tulee im too old for This shit, mutta miksi kuitenkaan tekisin jotain muuta jos kuitenkin tän hetkiset jutut tekee mut onnelliseksi.Kiitos hurjasti kauniista kommentista :)

      Delete
  4. AWWWWW mulle tuo asu myös ! <3 Hyvältä näyttää, et oo liian vanha tuohon ! ;> Aika kiva kuvausmesta ei olis tullu itellä mieleen ! :P

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä tiesin että tämä asu on sun mieleen. <3 miten niin mulla loppuu täällä kuvauspaikat ;)

      Delete
  5. Näin kasvatusalan ammattilaisena pakko sanoa, että yleensä se lapsen itku loppuu samalla sekunnilla kun ovi painuu äitin tai iskän takana kiinni ;) Näin ainakin mun pienten ryhmässä monilla, jotka kokevat erotilanteet hankalaksi. Se itku on normaalia.. Yleensä vanhemmalla päivän aikana pahempi fiilis kuin lapsella :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mikolla on kyllä ollut raskasta hoidossa. Aluksi ajattelin, että ei hä sielä myöhemmin itke mutta hoitajan mukaan äiti tulee noin kolmisen kertaa päivässä ikävä. Toivon että sinne menis nyt lähiaikoina joku poika hoitoon jos se auttais tilannetta.Miko on kuitenkin hieman kehityksessä noita tyttöjä jäljessä. :( Onneksi tiedän että jossain vaiheessa hä tottuu hoidossa olemiseen :)

      Delete
  6. No ei hittolainen nainen, oot kyllä kunnon swäääg!! <3 Sulle just sopii tuollainen tyyli tosi hyvin. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. :D Tykkään kyllä tästä asusta paljon ja onneksi tähän takkiin tuli myös irroitettava vuori niin pääsee käyttämään talvipakkasillakin <3

      Delete
  7. Replies
    1. Olen valitettavasti ostanu tän kaks ellei jopa kolme talvea sitten ja silloinkin tä myytiin hetkessä loppuun :(

      Delete
  8. Mielettömän hienoja kuvia :)<3 vau!! Olipa ihana lueskella muutenkin edellisiäkin sun postauksia! Niin siistejä kuvia postaukset täynnä <3 todella ihailtavaa :) ja miten ihana ja täydellinen tuo bannerikin, ah<3 ihana oot :** hali <3

    ReplyDelete

Toivottavasti viihdyit blogini parissa.