SHOPPING DAY.

Pääsin tänään viettämään omaa aikaa ihan yksikseen kaupunkiin. Kävin kaikki vaatekaupat läpi, mutta tällä kertaa pystyin hillitsemään itseni ja pankkikortti kiittää siitä. Sokoselta tuli kyllä ostettua tarpeellisiä meikkejä. Tarkoitan tarpeellisilla sellaisia mitä tarvitsen päivittäin. Esimerkiksi meikkivoide ja puuteri.  Ennen kassaa kuitenkin silmääni pisti täydellisen värinen huulipuna ja nappasin vielä senkin sitten mukaan...ups. Kävin myös suomalaisessa kirjakaupassa tilaamassa kauan havittelemani fashion kirjan mistä kerron sitten enemmän, kun olen saanut sen kotiin. Vaikka en normaalisti välitä yksinolosta niin kaupungissa se on kyllä ihanaa. Saan rauhassa katsella vaatteita ja meikkejä ilman, että minun pitää katsoa toisella silmällä poitsun perään. Mikon vauva ja taapero aikana shoppaillu reissut olivat helppoja , sillä pikkunen pystyi nätisti vaunuissa. Nykyään tuo poika ei kauheesti paikallaan pysy ja vaatekauppojen sijasta vietetään PALJON lelukaupoissa  aikaa. Jos joku mies väittää, että naisen kanssa shoppaillu on kauheaa niin menkääpäs kolme vuotiaan pojan kanssa katselemaan leluja.
P9152099

6 comments:

  1. oi ihana toi sun paitasi !! oon itse hullaantunut collegepaitoihin !! punainen sopii sulle tosi hyvin :) oi yksin shoppailu on mukavaa, mie kans rakastan sitä ku saa yksin haahuilla, vaikkei mitään ostaiskaan. jotenki niin terapeuttista :)

    ReplyDelete
  2. Haha voin vaan kuvitella teidän shoppailut Mikon kanssa! :D Tykkään kyllä itekki yksin eniten shoppailla, koska silloin saa katella ja sovitella kaikkea niin kauan kuin huvittaa.:)

    www.mariannesendenali.com

    ReplyDelete
  3. Viimeinen lause, todella verrannolliset asiat.

    ReplyDelete
  4. Punainenväri sopii sulle tosi hyvin! Haha komppaan kyllä mun pojan kanssa shoppailu on mahdotonta ja se ei ees suostu enää tulee mukaan :D Kysyy etukätee minne mennään ja kieltäytyy heti jos kuulee sanan vaate :D

    ReplyDelete
  5. Voi, että voin kuvitella minkälaista pyörimistä se on kaupassa kun poitsu on mukana. Ihana kun sait omaa aikaa ja rauhassa katsella. :) Hyvin sopii sulle tuo punanen paita. <3

    ReplyDelete

Toivottavasti viihdyit blogini parissa.