ADIDAS VS NIKE

Tuntuu hassulta yhdistää Adidasta Niken kanssa, sillä onhan nuo merkit kilpakumppaneita. Tuntuu kun asussa olisi kaksi verivihollista.Kuitenkin tämä asu on ollut päälläni usein ja diggaan siitä paljon.Pistin alkuviikosta Adidaksen superstarit tilaukseen pitkän metsästyksen jälkeen.Miten voi olla että siltä mallilta on melkeen joka puolelta ollut 39 koko loppu? Vihdoinkin kuitenkin löysin ne ja kuumeisesti odotan jos ne saapuisivat jo huomenna postiin. Tänään on ollut aivan ihana ilma.Aurinko  paistoi koko päivän ja lähdettiin hyvällä mielellä mieheni kanssa ottamaan asukuvia. Hieman mieheni "kiroili" kun tajusi että kuvaammekin kahta asua tänään, sillä ajattelin lyödä kaksi kärpästä samalla iskulla. Nopeasti hän kuitenkin leppyi. Saimme kuvat kuitenkin otettua nopeesti ja loppupäivän sitten vaan ollaan touhuttu omia juttuja. Kävimme nopeasti  kahvilla  ennen Mikon saapumista kotiin ja keskustelimme Mikan kanssa mitä kaikkea kivaa aijotaan tehdä hänen talviloman aikana. Huomenna on todennäköisesti edessä reissu kaupunkiin mikä sisältää Mikan rakastamia asioita. Eli menemme kyselemään auton puleeraus hintoja ja muuta autoon liityyviä asioita.  Mikan loman aikana haluan kuitenkin tehdä jotain kivaa perheen kesken ja olen jo miettinyt jos menisimme vaikka Caribialle pulikoimaan. Tiedän että Miko tykkäisi siitä kauheesti kun on jo innoissaan perus uimahalli reissuista. Tiistaina vihdoinkin kokonuumme tyttöjen kanssa kahvittelun merkeissä. Ihan uskomatonta kuinka nopeesti aika on mennyt sillä olemme nähneet viimeksi kun olimme ulkona syömässä.


                                                                                                              COAT-ZARA

                                                                                                          T-SHIRT-ADIDAS

                                                                                                             SHOES-NIKE

                                                                                                      PANTS-GINA TRICOT

                                                                                                   SUNGLASSES-RAY BAN


blogiin
683
blogiin 3
blogiin 683

33 comments:

  1. Aina yhtä kaunis ja tyylikäs <3!

    ReplyDelete
  2. ohh asu on niiin mun mieleen!! ihana kuvauspaikka ja ihana sinä!<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :) Tä asu onkin ollu jo monta kertaa päälläni <3

      Delete
  3. Upea sinä, jälleen kerran ! Vau! :)

    ReplyDelete
  4. Ihania kuvia ja tosi kiva asu, ihan mun mieleinen ♥

    ReplyDelete
  5. Tosiupeita kuvia ja tykkään asusta paljon, nuo kengät <3_<3

    ReplyDelete
  6. ooh, kuinka ihania kuvia taas! Sinä se osaat joka kerta olla kuvissa niin kivasti. <3 Noi kengät on kuin sulle tehty!! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :) Kiva kuulla että näet asian noin vaikka itsestäni tuntuu että olen aina samoissa asennoissa :D

      Delete
  7. Tää asu on niinkö sulle tehty kokonaisuudessaan!! Ihailen sun tyyliä <3 ihan mahtavaa että sulla on niin erilaisia asukuvia, asentoja ja kuvauspaikkoja!! Huhuh <33

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos <3 Musta sit taas tuntuu ettei asukuvani millään onnistu ja asenot ja kuvauspaikat on persuuksista :D

      Delete
  8. Oon niin samaa mieltä tosta, että välillä tuntuu, että pukis verivihollisiaan päälle, jos laittaa samaan aikaan Addua ja Nikee :DDD Joskus toimii, mut sit välillä saattaa vähän häiritä näiden yhdistäminen.. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo siis mä en pysty yhdistää näitä jos kummankin merkit on selvästi näkyvillä :D Hassua miten oma silmä katsoo tälläsiä asioita :D

      Delete
  9. sun asukuvat on aina niin upeita!<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :D vaikka itse en sitä mieltä aina olekkaan :D

      Delete
  10. Aina niin ihania kuvia ! <3 Hyvin sopivat yhteen tässä kyl Adidas ja Nike !

    ReplyDelete
  11. Mä kyllä yhdistän ihan sujuvasti Adidasta, Nikea ja vähän vielä Pumaa sekaan. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. :D Kaikkea vaan sekasin niin hyvvöö tulee

      Delete
  12. Nää sun asukuvat on vaan niin upeita<3

    ReplyDelete
  13. Aivan upeita!!! <3 Sinä oot niin taitava näissä kuvissa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Jasmina <3 Hienoa että te näette kuvissa taitoa :D Itse näen vaan hölmön muijan tuimalla ilmeella :D

      Delete
  14. Joskus urheillessa tulee sekoitettua Adidasta ja Nikea ylle, mutta haluan ainakin uskoa, ettei se niin vakavaa ole :D Kahden asun kuvaukseen ei meillä asti ole vielä päästy, mutta jospa sekin etappi tulisi joskus eteen. Mun mielikuvitus ei nimittäin lopu asujen kanssa ihan heti, mutta miehen kärsivällisyys kylläkin ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä olen sit taas urheilu vaatteissa tarkka etten sekota merkkejä keskenään.Taidan olla hieman outo lintu :D
      Joo me otetaan usein kahdesta asusta kuvat sillä harvoin niitä saa otettua sillon kun ne on ensimmäistä kertaa päällä <3

      Delete
  15. Mikä kaunokainen ja ah mitä kuvia! <3 täydellinen asu, kerrassaan

    ReplyDelete
  16. Tosi kauniita kuvia!:) ja ihanat nuo valkoiset Niken tennarit, oon hetken tässä jo kuolaillut sellaisia!♥

    ReplyDelete

Toivottavasti viihdyit blogini parissa.