TIRED BUT HAPPY

Meidän perheellä viimeiset kaksi päivää ovat olleet melko raskaita. Keskiviikko yön vietimme sairaalassa, sillä Miko on marsujen jälkeen  näyttävästi herkkä kaikille karvaisille eläimille. Melkeen kaikilla ystävilläni on kissoja ja ennen kyläilyistä ei ole tullut mitään oireita. Kotiin pääsimme vasta viiden aikaa aamulla ja minulla oli vielä aikainen herätys. Silmät ristissä menin koko päivän ja yön aikainen huoli omasta lapsesta vaikutti olooni vielä torstainakin. Minulla oli vielä samalle päivälle kauheesti tekemättömiä blogi hommia mitkä oli pakko tehdä alta pois. Niistä kerron myöhemmin lisää. Olin niin väsynyt että jouduin tekemään kaksi kauppareissua sillä ensimmäisellä kertaa  unohdin suurimman osan kauppatavaroista kaupan hyllyille. Miko  oli kuitenkin tyytyväinen ja sai kummaltakin reissulta uusia askartelu välineitä. Nappasin Cosmopolitan lehden lehtihyllystä ja selasin sitä läpi, sillä aikaa kun Miko valitsi haluamansa tarra arkit itselleen. Yllätyin suuresti kun huomasin lehdessä olevan yksi tai oikeastaan kaksi blogi kuvaani. Näytin kuvia pojalleni ja hän tokaisi vaan OHO ja  ojensi kaksi tarra arkkia minulle. Pakkohan minun oli ne kummatkin ostaa sillä olihan hän kokenut kovia edellisenä yönä.Sain kuvistani kivasti voimaa ja piristystä ja jaksoin vielä hetken maalata poikani kanssa  pääsiäismunia. Vaikka kuvieni löytö lehdestä piristi minua kovin niin nukahdin silti sänkyyn vaatteet ja meikit päällä. Olen silti todella ylpeä itsestäni sillä sain  paljon asioita hoidettua vaikka olinkin kuoleman väsynyt.

                                                                                                   GOOD THINGS HAPPEN

                                                                                           WHEN YOU LEAST EXPECT IT



viimenen 10
viimenen
ulkona


12 comments:

  1. Mun oli ihan pakko syöksyä cosmon kimppuun kun kuulin, että sun kuvat on julkastu siellä. Ihan huippu juttu! ♥ Ootkin kyllä niin inspiroiva, etten ihmettele miksi sinut on valittu lehden sivuille. Onpa sinulla ollut raskasta ja ikävä kuulla että poikasi reagoi kaikenn karvaisiin otuksiin. Tsemppiä teille ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos ihana Jenna <3 Joo on vähän harmi kun kaikilla ystävillä löytyy jonkinlaista eläintä niin tä nyt vaikeuttaa hieman elämääkin. :( Onneksi Miko voi jo hyvin ja on villi oma itsensä <3

      Delete
  2. Oij mä ihastelin sua taas jo Cosmossa heti samana iltana kun hain laatikosta! Mun on aina pakko katsoo heti ekana tuo MyCosmon sivu, kun sä oot ollut pariin otteeseen ja myös Paula. Hauska bongailla tuttuja kasvoja;) ♥ Ihanaa se Cosmoon pääsy vaan aina on<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Kata <3 Sä tilaat siis Cosmoa kotiin. Itse ostan irtonumeroita. Pitäisi varmaan alkaa tilaamaan sillä se tulisi halvemmaksikin :D Paula taitaa olla vakio kasvo Cosmossa <3

      Delete
  3. Ihhhi kui kiva juttu ! oot kyllä kuvapaikan ansainnut ! <3 tsemppailuita pikku miähelle ja sulle hun ! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih kiitos Nani :D Hyvin meillä nyt onneksi jo menee ja Miko on oma villi itsensä :D

      Delete
  4. Hei onnee, ihana että oot päässyt cosmoon!♥ ihailen kyllä sun tyyliä aina, joten oot kyllä ansainnut kuvan tuonne!:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Viivi <3 Apua mä en tiedä mitä vastaisin tähän :D Meen sanattomaksi :D

      Delete
  5. Sä oot niin tyylikäs tossa kuvassa ja noi adidakset (varsinkin kengät!) on niin täydelliset! Ja ihanasti jaksoit, vaikka olitkin väsynyt <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Rikka. <3 Tä onkin ollu mun yksi lempi asuista ja kengät on myös tällä hetkellä lempparit :)

      Delete
  6. Oot kyllä ehdottomasti kuvapaikkasi ansainnut <3 oot niin huikea mimmi<3 hali :*

    ReplyDelete
  7. Jaksamista sinne, toivottavasti ehdt välillä levätäkin :)

    ReplyDelete

Toivottavasti viihdyit blogini parissa.