PINK HOUSE

Maalla kuvauspaikat on todella kiven alla. Löysin kuitenkin vahingossa maanantaina järjettömän kauniin vaaleanpunaisen talon, missä oli myös upeat mustat portit. Aluksi ajattelin pistää postilaatikkoon paperin missä kyselisin että onnistuuko pihalla asukuvien otto. Kuitenkin yksi ystäväni tiesi heti kenen talosta puhuin ja facebookin kautta sain yhteystiedot. Omistajat olivat todella ihania kun kävimme ystäväni Artun kanssa ottamassa pikaisesti asukuvat. Olisin voinut viettää pihalla kauemminkin aikaa mutta tuulen takia ei kannattanut yrittää saada parempia kuvia. Aijon ehdottomasti käytää kuvauspaikkaa uudestaan jos he vaan huolivat minut pihallensa. Tämä oli myös ensimmäinen kerta kun Arttu otti minusta asukuvat. Olen niin tottunut siihen että Mika ottaa suurimman osan kuvistani ja on vaikeaa pyytää muita siiheen hommaan. Sanoinkin Mikalle että jos joltain ystävältä pyydän apua kuvien ottoon niin se on ehdottomasti Arttu. Hänen seurassa minulla on aina rento ja stressitön olo. Artulla oli myös todella kiva asu ja tykästyin kovin hänen uuteen hiustyyliinsä. Tarvitseekin joskus ottaa Artusta kuvia tänne blogin puolelle. Kuvia katsellessa huomasin kauhean tyvikasvuni ja päätin että se on värjättävä mahdollisemman pian.Normaalisti käyn joka kuukausi kampaajalla mutta talvella päätin että hiusten hyvinvoinnin parhaaksi on parempi yrittää pitää 2-3kk tauko värjäyksissä. Mika on ostanut kuvissa olevan paidan minulle Zarasta muutama kuukausi sitten. Paitaa voi myös käyttää mekkona jos vetäisee ohuen vyön lantiolle ja peittää sen paidan kanssa. Vaikeaa selittää mutta lopputulos on hieman boheemin tyylinen. Vihdoinkin löysin myös valkoiset haravahampaiset korot. Näitä onkin metsästetty kaksi kesää. Mitä mieltä olette tästä neutraalin sävyisestä ja kesäisestä lookista ? Olen ajatellut tekeväni myös postauksen missä kertoisin itsestäni hieman enemmän. Löysin myös videokameran laturin ja voisin ehkä yrittää väsätä jonkin näköistä viedeo pätkää. Pitäisi vaan opetella ensin videon editointia. Appiukkoni tietää niistä hommista aika paljon ja saisin varmasti häneltä apua siihen. Hänestä on tullut minulle isähahmo keneltä voi kysyä apua melkeen mihin vaan. Tällä viikollakin sain häneltä oikeaa liimaa, millä sain sex in the city diy prokkiksen toteutettu loppuun asti. Nyt alan leipomaan gluteeinittomia tarjoiltavaa äidilleni Mikon synttäri kemuihin. Ciao!

toka2
neljäs
ok3
kolmas
ok

14 comments:

  1. Ihana kuvauspaikka! Hui ooot kutistunu hirmusesti, senkin kaunokainen <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikö olekkin <3 Muutamat kilot sain veks ja sitten taas retkahdin huonoihin tapoihin. :D

      Delete
  2. Älyttömän hienoja kuvia ja toi kuvauspaikka on aivan ihana!! ♥ Tykästyin myös tuohon asuun, voisin pukeutua just samanlaiseen. :)

    ReplyDelete
  3. Niin kaunis asu! <3 Aivan upea kuvauspaikka:)

    ReplyDelete
  4. Upeat kengät ja koko asukin on tosi kiva, sopivan rento :) Voisin pukea itsekin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :) Itsekkin tykkään kokonaisuudesta

      Delete
  5. minkä kokoiset nuo raybanin lasit ovat? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mun muistaakseni kaikista pienimmät mitä saa :)

      Delete
  6. Kivat kengät ja toi koru, onko se sellainen sieppauskoru?

    ReplyDelete

Toivottavasti viihdyit blogini parissa.