DIFFERENT MIDSUMMER PHTOGRAPHY

Vietimme Juhannusaaton illan isoveljeni luona ja siellä on aina yhtä mukavaa. Marjo paistoi meille lettuja ja tytöt viihdyttivät tarinoillaan. Heillä olessa minulla on todella lämmin ja kotoisa olo.  Isoveljen pihalla on vaikka mitä ihania laatotuksia ja arvatkaas onko minulla ollut kauan jo polte ottaa niistä muutamia kuvia. Muutenkin talo ja piha on todella kaunis jollaisesta itse voin vaan haaveilla. Emme kuitenkaan aijo Mikan kanssa ostaa omakotitaloa, sillä mahdumme hyvin pienen miehen kanssa kolmioomme. Aika meni heillä, kun siivillä ja kotiin tultaessa painuin suoraan sänkyyn. Edessä kuitenkin oli  tuleva työpäivä. Olin tosiaan koko juhannuksen töissä ja se ei kyllä haitanut minua laisinkaan.  Blogi maailma on  uinut viikonlopun aikana juhannus kuvista, joten päätin etten kuvaa olenkaan perus midsummer kuvia.Seppele, mökki ja luonto kuvia voin kuitenkin kuvata koko kesän. Kävimme kyllä perjantaina miehen työpaikan mökkillä soutelemassa, koska poika on jo kaksi viikkoa halunut soutuveneen kyytiin. Harmi, että sää näyttää tällä viikolla olevan sateinen niin emme välttämättä pääse tekemään poikaa taas super onnelliseksi. Haluan vielä pahoitella blogi puolen hiljaisuutta. Tänään illalla kuitenkin pyrin lukemaan kommentit ajan kanssa ja samalla vastailemaan niihin oikeen ajatuksella. Viikonloppuna on ollut kiire ja tämän postauksen julkaisemisen jälkeenkin minun tarvitsee soitella liittoon,(ilmoittaa töihin paluustani), palkan laskijalle, verotoimistoon, tulliin ja vielä hoitopaikan laskuttajalle. Inhoon yli kaiken tälläisiä hommia, mutta pakko ne on hoitaa pois.

                                                                                                    MIDSUMMER 

ken
rapp
AUTO3

10 comments:

  1. I am a hudge fan of this sneaker!!

    Greets from theEDELFABRIK
    Chrissie

    ReplyDelete
  2. Mä inhoon kanssa puhelinsoittoja eri firmoihin ja asioiden hoitoa :D yleensä säästän ne ihan viimetinkaan! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tällä kertaa jätin itsekkin ne viimetippaan kun tuntu ettei ollut aikasemmin niihin aikaa :(

      Delete
  3. Äh mun on ehkä pakko saada noi valkoset superstarit noiden mun pinkkien lisäksi! Näyttää niin freesiltä kesällä! :)

    www.kenkafriikki.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä olen kyllä todella kovin tykästynyt näihin <3 Helppo yhdistelläkkin asuihin kun värit on niin neutraaleja. :)

      Delete
  4. Mä kans inhoon niin soitella joka paikkaan hoitaakseen juttuja. Voiko mikään olla ärsyttävämpää kun toisessa päässä sanotaan että soita sinne ja soita tuonne ja kiertää pientä kehää ympäri. :D Tosi kivat nää kuvat ja nuo laatat. Näytttäää niin kivalle :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo siis mulla meni ihant totaalisesti hermot kun joutusin soittamaan joka paikkaan kaksi kertaa kun käskivät ottamaan tämän ja tuon asian selville tuolta ja täältä :D

      Delete
  5. Tsemppiä työhön! ♥ Kyllä täällä odotellaan, vaikka välillä hiljasia hetkiä tuliskin :) Niin niitä tulee muillakin! Postailet sitten kun haluat! :) Täällä kuitenkin odotellaan ♥

    ReplyDelete
  6. No nyt iski superstar-himotus! Aivan upeita kuvia taas Marika!

    ReplyDelete
  7. noi kengät <3 kumpa mullakin olisi.. :D

    ReplyDelete

Toivottavasti viihdyit blogini parissa.