FRUIT CUP

Tein eilen tälläsiä hauskoja fruit cupeja itselleni ja pojalleni.  Mikolle tein tuosta kuvassa olevasta kupista mini version, mikä oli todella suloinen. Kuppi oli siis puolet pienempi. Olen todella tyytyväinen siitä, että Miko syö mielellään hedelmiä ja marjoja. Nyt kun hedelmät ovat kesän aikana taas hieman edullisempia niin ne päätyvät ostoskoriin paljon helpommin. Miko sai myös vihdoinkin kauan halumansa vesimelonin ja yllätyksenä hän oikeasti piti sen mausta. En ole viitsinyt aikasemmin vesimelonia ostaa, sillä olin varma ettei hän sitä söisi. Tälläisiä terveellisiä hedelmä kuppeja olisi hauska tehdä esimerkiksi tyttöporukalle kahvin tai teen seuraksi. Fruit cupit ovat myös terveellisempi vaihtoehto pulla tarjottavalle ja myös todella kauniin näköisiä. Huomasin kuitenkin, että purkkiin kannattaa laittaa hedelmiä ja marjoja jotka säilyävät hyvin. Esimerkiksi banaani ja omena ruskistuivat ihan hetkessä ja kuppi näytti sen jälkeen hieman äklöltä. Toivottavasti tänä kesänä olisi hyvä mustikka sato niin saisin taas pakkasen täyteen marjoja. Viime vuodelta on melkeen kaikki mansikat vielä tallella, sillä mustikat menevät meillä paremmin kaupaksi.


                                                                                                              

12 comments:

  1. Nam, hyvälle kyllä näyttää! Ihana idea tehdä tuollaiseen purkkiin oikein herkku hedelmäkulho♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nami nami :) Joo ja todella kiva idis pojan hedelmille ja marjoille <3

      Delete
  2. Oi miten herkun näköstä ♥

    ReplyDelete
  3. Ah raikkaan näköistä ♥ Minäkin tahdon:3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tälläsiä purkkeja pitäis tulla kauppaan myyntiin :D

      Delete
  4. Ihana ja yksinkertainen idea! Mistäs tuollaisia muovikuppeja mahtaa saada? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :) Olen ostanut nä purkit mun työpaikalta, että en oikeen osaa sanoa mistä näitä voisi ostaa muualta..

      Delete
  5. Oi nam! Näyttää niin hyvältä ja tollasen vois ottaa vaikka rannallekkin evääksi, jos vielä tänä kesänä sinne pääsis...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu ja kun näissä on tä kansi niin ei marjat olis ihan heti hiakkasia jos sattuu purkki kaatumaan :)

      Delete
  6. Ompa kätevä rasia, onko nuo niitä kirsikkatomaatti-rasioita vai ostettu jossain pakkauksessa? :) Tuollainen ois helppo ottaa rannalle tai muuten vaan johonkin mukaan. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikö olekkin.. Ei nä ole niitä. Ostin näitä mun työpaikan kautta. :)

      Delete

Toivottavasti viihdyit blogini parissa.