CHAINS

Vitsi mua ärstyttää ihan kympillä, että Mika ei ollut rajannut kuvaa kunnolla vaan lyhty jäi ärsyttävästi keskeneräiseksi. Tosin aika hyvää jälkeä hän lopuksi sai aikaiseksi, sillä meillä oli poika kuvauksissa mukana. Eikä minulla oikeen olisi varaa valittaa, kun monihan mies ei suostuisi olemaan jatkuvasti kameramiehenä. Lopuksi oli otettava muutama keikistely kuva Mikosta ja naurussa oli pidättelemistä, kun hän alkoi esitellä sääriänsä. Äitin poika! Meillä ei ole koskaan vietetty nimppareita enkä oikeastaan ole ikinä edes tietoinen niistä. Mikan suku kuitenkin on perinteisesti viettänyt niitä aina ja nipparionnitellut tulikin lahjojen kera. Tulee niin rakastettu olo, kun he kohtelevat minua kun omaa lastansa. Mikalla alkoi tänään kesäloma ja olenkin odotellut sitä jo kauan. Ihana nähdä miten hänelle tuli heti virtaa ja sellaista eloisuutta. Kunnioitettavaa, sillä me vaihdettiin aamulla puol kuusi läpsystä vaihdot ja Mikohan herää jo kahdeksan jälkeen niin Mikan unet on tänään ollut aika minimaaliset. Tuossa se edelleen kukkuu iloisena sohvalla, vaikka kello on jo kymmenen. Nyt mie kuitenkin meen nukkumaan, koska huomenna on taas työpäivä.



                                                                                                  JACKET-VEROMODA

                                                                                              SHORTS-GOD SOOO OLD

                                                                                                        SOCKS-NIKE

                                                                                                      BOOTS-NELLY

                                                                              
eka 2
ykstyiskohta2
isty

14 comments:

  1. Wau, mikä nainen!! ♡♡ Aivan upee kuvauspaikka ja makee look!☆

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh heh :) kiitos muru.Kuvauspaikka onkin jotenkin sun tyylinen ja asiastakin löytyy sitä Marian kaltaista rock henkisyyttä <3

      Delete
  2. Tosi hyviä kuvia! Oot mageennäkönen näissä :) <3

    ReplyDelete
  3. Upeita kuvia - taas jälleen kerran ♥

    ReplyDelete
  4. Upeita kuvia jälleen kerran! :) eikö toi lyhdyn "keskeneräisyys" edes osunut silmään. Joten ei huolta ;) mahtaa muuten olla mielenkiintoinen projekti tuo kuvien otto kun on pieni lapsi mukana :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :) joo ei se mitenkään helppoa ole...riippuen kyllä paikasta. Tuolla tunnelin päässä oli kieletty alue joten hieman säätämiseksi homma meni :D

      Delete
  5. Niiin kivoja nämä kuvat! Ja eikä mua häirinnyt ollenkaan tuo lyhty tuossa, en olisi edes hoksannut sitä ennen kuin luin tekstistä. :D Sulle sopii hyvin tuollaiset rennot laineet hiuksiin, mäki haluun! ♥

    ReplyDelete
  6. Näytät upeelta ! Inspaava asu ;)<3

    ReplyDelete
  7. Upeita kuvia ja onnistunut look! :) Näistä kuvista susta tulee vähän mieleen Fanny Lyckman!

    ReplyDelete
  8. "Vitsi mua ärstyttää ihan kympillä, että Mika ei ollut rajannut kuvaa kunnolla vaan lyhty jäi ärsyttävästi keskeneräiseksi." Vau. On isot murheet. Voi juma. Huh huh.

    ReplyDelete

Toivottavasti viihdyit blogini parissa.