RELAXING

Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet todella raskaita, koska Mika on ollut suurimmaksi osaksi iltavuorossa. Aikaa omille harrastuksille ei ole oikeastaan ollut laisinkaan. Olen "unohtanut" rentoutumisen kokonaan ja sen kyllä tuntee kehossa. Viime yönä unet jäi huolien takia vähäisiksi ja tänään se on kostautunut. Työpäivän jälkeen on ollut fyysisesti pahaolo ja energiataso ihan minimaalissa. Alunperin olin suunitellut tähän päivään vaikka mitä, mutta melkeen kaikki on jäänyt tekemättömäksi. Huomenna on onneksi uusi päivä ja uudet kujeet. Elämä onkin usein hektistä ja rentoutuminen voi unohtua kokonaan. Itse en kaipaa ulkomaan rantalomaa tai spa tyyppisiä rentoutumistapoja. Minulle riittää hetki mieheni kainalossa, jäätelö hetket Netfliksin parissa tai reipas kävely kauniissa ilmassa. Nautin myös ylikaiken pitkistä suihkuhetkistä ja viikon kehon huollosta, johon kuuluu itseruksettavan levitystä, kulmien siistimistä ja niiden värjääminen plus muita ihania tyttöjen juttua. Kaikista paras rentoutumis hetki on kyllä ylivoimaisesti piiretty illat Mikon kanssa, jolloin hän on ihanan rauhallinen ja äiti saa silittää hänen hiuksiaan. Vaikka äitinä olo on välillä raskasta niin se kyllä palkitsee usein. Jouluaika on myös minun mielestä rentouttavaa ja olenkin jo maistellut glökiä ja leiponut pipareita Mikon avustuksella. Joulukorttejakin ollaan tehty niin paljon, että taidetaan jättää jokaisen naapurinkin postilaatikkoon jouluterveiset tänä vuonna. Nyt suuntaan ansaitsemaani suihkuun ja valmistaudun huomiseen päivään. Heido!

Akg

mustavalkonaama
toi

5 comments:

  1. Ihanat nämä kuvat. Loppuvuosi on aina ihan hullua rutistusta, mutta onneksi kohta on joulu ja saa vähän levätä :)

    ReplyDelete
  2. Rentoutuminen "tyttöjenjuttujen" parissa on ihan parasta<3 Onneksi jouluna ehdit varmasti rentoutumaan ja viettämään aikaa perheesi kanssa<3

    ReplyDelete
  3. Tämä joulun aika meinaa olla jokapaikassa melko kiirusta, sitten se helpottaa. :) Kauniita kuvia ♥

    ReplyDelete
  4. niin rauhalliset kuvat <3 Tsemppiä uudelle viikolle ! :)

    ReplyDelete
  5. Jouluaika on parhautta♥ Ihanat kuvat :)

    ReplyDelete

Toivottavasti viihdyit blogini parissa.